Tietoa meistä

Globaalinuoret ry on vuonna 2013 perustettu nuorisojärjestö, jonka kohderyhmänä on 13-29-vuotiaat monikulttuuriset nuoret. Järjestö organisoi näille nuorille suunnattua toimintaa ja tavoitteena on tarjota heille viihtyisä vapaa-ajan viettopaikka, jossa he voivat tavata kavereita ja tutustua uusiin ihmisiin turvallisessa ympäristössä. Pyrimme auttamaan heitä uusien ystävyyssuhteiden luomisessa ja opetamme nuoria vaalimaan omia kulttuuri- ja kielitaustojaan. 

Tuemme nuorten elämänhallintaa ja itsenäistymistä. Järjestämme yhteisiä leirejä, seminaareja, läksykerhoja, vanhempainiltoja, työpajoja, tapahtumia ja liikunnallista harrastustoimintaa. Tuemme nuoria myös koulunkäyntiin ja opiskeluun liittyvissä asioissa ja pyrimme edistämään monikulttuurista osaamista.

Toimintamme on täysin avointa kaikille nuorille, riippumatta heidän etnisestä tai uskonnollisesta taustastaan. Toiminnassa on mukana muun muassa albanian, arabian, bosnian, darin, englannin, pashtun, somalian, suomen, venäjän ja vietnamin kielisiä nuoria. 

Monet elämän osa-alueet vaikuttavat nuorten elämään. Sen vuoksi pyrimme laajasti tarjoamaan tukea ja neuvoa kaikkiin elämän osa-alueisiin. Tuemme ja autamme samalla nuorten perheitä. 

Seuraa meitä Facebookissa!

Yhteistyössä